Piitu on terve, hieno kotikoira, hieno harrastuskoira, hieno kisakoira ja aivan mahtava mamma ! ! Voisikin siis sanoa, että varsinainen unelmien täyttymys ja sydänkäpy -> on siis todella aihetta juhlaan !

Illalla Piitu menee agiliitoa (lujaa ja hartaasti!) ja ruoan sekaan tulee jotain pientä herkkua.

Tämän päiväinen jälki oli kisamittainen, mutta tarkoituksella melko helpossa maastossa. Vanhentua se sai 21 h. Alku meni ensimmäiselle kulmalle hyvin, kulmalta jatkoi itse oikeaan suuntaan. Keskivälillä oli pientä takkuilua ja tarkistelua. Toista kulmaa ei haistellut niin paljon kuin ensimmäistä ja jatkaminen takkuili vähän. Viimeisen suoran jäljesti niin hyvin, ettei tosikaan. Kaadon Minni nappasi saman tien suuhunsa.

"Tämmöinen löytyi! Olen kuulemma hieno tyttö.."

Tämän päiväinen jälki oli samanlainen kuin viimeksi, mutta matkalla oli poikkeuksellisesti yksi makaus. Kira lähti hyvin, mutta sitten iski jonkinlainen jännitys ja koira eteni matalana täristen (?) jonkin matkaa. Sitten jännitys menikin jo ohi ja jatkoi taas normaalisti. Puolessa välissä jälkeä oli aukeat kalliot missä hukkasi jäljen hetkeksi, mutta löysi sen kuitenkin uudestaan. Makauksen se huomasi, mutta ei merkannut sitä mitenkään. Makaukselta kaadolle jäljesti mallikkaasti ja meni muutaman viimeistä metriä kaadolle ilmavainulla. Sorkka oli tälläkin kertaa odottamassa ja se kiinnosti kyllä, mutta Kira ei ottanut sitä suuhunsa.

Kiralle verijäljestys on selvästi mielekästä ja se tietää mitä on tekemässä. Itsevarmuutta pitää kuitenkin tulla reilusti lisää ennenkuin sille voi alkaa tekemään haasteellisempia jälkiä riistaisaan maastoon. Teknisesti se kuitenkin jäjestää erinomaisen hyvin ja on siinä suhteessa varma.

Tänään oli Kiran vuoro jäljestää. Jälki oli vain 400 m pitkä suora, mutta maasto sitäkin hankalampi aukea metsänreuna (tuuli pyöritti jälkeä koko matkan ajan). Annoimme jäljen vanheta 16 h.

Kira on luontainen jäljestäjä! Se jäljestää määrätietoisesti ja itsenäisesti nenä melko kiinni jäljessä. Kun tuuli puhaltaa oikealle, Kira hakeutuu sinne ja päinvastoin jos tuulee vasemmalle Kira hakeutuu enemmän sinne. Kun tuuli pyörii pahasti jäljen päällä, Kira aaltoilee jäljen yllä ja taas kun tuuli tasaantuu, kiristää Kira vauhtia ja etenee nenä jäljen päällä. Matkalla oli yhden ojan ylitys, minkä Kira suoritti yli hyppäämällä noeasti ja heti hypyn jälkeen se sai hajun ja jatkoi matkaa. Välillä jälkiliina jopa kiristyi (ei ole ollenkaan Kiran tapaista!) eli intoa oli mukavasti. Kaato oli peuransorkka, joka kiinnosti kovasti.

Kirassa on paljon ainesta ihan oikeaksi jälkikoiraksi. Kokemusta vaan lisää niin menen sen kanssa kokeisiin. Kiran etu on ketterä fysiikka, kiinnostus veren hajua kohtaan ja itsenäinen työskentely. Saan sen ihan hyvin pidettyä vaikka se vetäisikin liinassa, onhan se sentään vain 13,5 kiloinen. En aio enää tehdä Kiralle makkarajälkiä, vaan nyt jatkossa se saa jäljestää pelkkää verta.

sari

Tänään oli taas Minnin jälkipäivä. Tällä kertaa oli vain 1 kulma ja vanhenemisaikaa 24 h. Minnillä ei ole koskaan aiemmin ollut noin vanhaa jälkeä. Edelliset mitä ollaan tehty ovat olleet tosi vaikeita, joten nyt teimme tarkituksella helpompaan maastoon. Jälki kulki ihan peuranruokintapaikan vierestä + siinä oli myös ulkohuussi ihan jäljen vieressä. Aluksi spekuloimme, että mahtaako Minniä kiinnostaa ne, mutta hyvin jäljesti ohi. Kulmalla pyöri hetken aikaa, mutta jatkoi sitten oikeaan suuntaan. Toisella suoralla oli riistapolkuja, jotka kiinnostivat suuresti ja hetken aikaa menikin niitä pitkin, mutta sitten taas palasi omalle jäljelle. Annoin pääasiassa mennä täysillä ja pitää hauskaa. Kaatona peuransorkka, jonka kantoi autolle. Tuo näppyläsormikas on aika kätevä. Se pitää hyvin "otteessaan", kun Minni ei ole ihan mikään "hienohelma" jäljellä, vaan vaatii lujan otteen jos meinaan pysyä perässä.

Reetta

Ollaan liikuttu ulkona normaalia pidempiä lenkkejä, kun on ollut niiin ihanan aurinkoiset ilmat. Kotimetsäkin on alkanut pikkuhiljaa kuivua, suot vetävät noita noutajia puoleensa kuin ruoka :), joten pesuilta ei silti olla vältytty.

Ilppakin on päässyt uimisen makuun, Minnin perässä on kiva molskia. Uintitekniikka oli heti ensimmäisestä kerrasta alkaen kohdillaan. Läheisessä joessa saapi harjoitella ihan mielin määrin, sen vartta kulkee parin kilometrin mittainen suojaisa ja metsäisen raikas polku.

Tässä koko poppoo päivälenkiltä tulleena:

Pentusivulle pieni päivitys.

Ilon kanssa lähdimme vappumätsäriin harjoittelemaan elämää :D

Tavoitteet : 1. Harjoitella tokoa häiriössä. 2. Antaa tuomarin koskea rauhassa kehässä. 3. Rauhallisesti hengailu, kun ei treenata/ olla silitettävänä.

Toteutuiko tavoitteet? 1. Toteutui hyvin! Keskittyminen täysi kymppi ja tekninen suoritus yhtä hyvä kuin kotipihassakin. 2. Pussasi tuomarin märäksi ja halasikin vielä.. Hauskaa oli silti ja kehä tuli juostua ympäri. 3. Nukkui sylissä, kun mitään ei tapahtunut (ihana pieni sylilabbis) <3

Ilo innostui ohikulkijoiden kimaltavista heliumpalloista. Ne olivat niin mielenkiintoisia siellä ylhäällä ja pentu olisi halunnut tutustua lähemmin palloihin.

Ilon strategiset mitat ovat tällä hetkellä : paino 22 kg ja säkäkorkeus 52 cm. Kylkiluiden päällä on ollut koko kasvuajan nahkaa, ei yhtään läskiä eikä tule olemaankaan.

Mitä tytär edellä...

... sitä äiti perässä.

Emma ja Piitu patsastelevat yhdessä. Joskus Piitukin oli yhtä tumma kuin Emma nyt.

Isän jatyttären kohdatessa ei riemulla ollut rajaa! ! !

Arvatkaa oliko tämän kuvan ottaminen vaikeaa?!

Pentusivulle hiukan lisää tekstiä..

Ilolla on ollut viimeiset kaksi viikkoa "Piitu-angsti". Se on tehnyt Piitulle todella selväksi kuka määrää.. tai ainakin yrittää määrätä. Alkuun Piitu oli kaikki aseet vastassa, mutta Ilopa ei luovuttanut. Jos pehmeä taklausyritys ei tuottanut tulosta se siirtyi aina kovempaan ja kovempaan. Nyt parin päivän sisällä Piitu on alkanut antaa periksi ja Ilo pullistelee tyytyväisyyttään. Esimerkiksi jos Piitu löytää ulkoa kepin, Ilo menee ja ottaa sen. Vaikka Piitu kuinka pistäisi vastaan, Ilo vain laittaa silmät kiinni ja ottaa sen silti. Sisällä taas Ilo voi mennä vaikka Piitun _päälle_ välittämättä ärinöistä ja Piituhan se on sitten lopulta se, joka väistyy. Mitä enemmän Piitu antaa myöden, sitä vähemmän Ilo yrittää lynkata.

Minni istuu edelleen johtajanpallilla vankasti ja Ilo kyllä kunnioittaa Minniä. Kira-kärpänen on hyvänä kakkosena : se ei nokita Minniä, mutta on tehnyt Ilolle todella selväksi, ettei silmille hypitä. Piitulla ja Kiralla on "kohtelias vesikoirasuhde" eli kumpikaan ei nokita toista mutta jos toinen ärähtää esim. luusta niin toinen automaattisesti väistää - ei väliä kumpi oli se, joka ärähti. Piitu kuitenkin tipahtelee päivä päivältä alemmas sijalle nro. 4 suhteessa Iloon. Ei se mitään, pohjalla on aina tilaa ja siellä Piitun onkin hyvä olla. Laumanjäsenillä on turvallinen olo, kun oma paikka on selvä. Jokainen koira ei ole johtajatyyppiä ja lauma tarvitsee kaikkia.

Silloin, kun Piitu tuli kotiin sillä oli kaksi vahvaa johtajaa : Rani ja Minni. Piitu oli automaattisesti alin. Piitulla on ollut alusta asti suuri kunnioitus Minniä kohtaan : Piitu antaa aina Minnille kohteliaasti tilaa haistella hajut ensin, ottaa lattialle tippuneet herkut, mennä ovista ensin, tavata vieraat ensin. Piitu pyrkii esim. lenkillä aina Minnin seuraan ja kulkee kuin haamu Minnin kyljessä. Minnin ja Piitun suhde on todella hellyyttävä, koska kunnioitus paistaa niin kauas asti.

^Piitu antaa Minnille kohteliaasti tilaa.

Pentusivulle lisätty tekstiä, Ilosta hiukan myös muokkailtu tekstiä Omiin koiriin..

Minni korkkas koekauden Nakkilassa Ajavien mäyräkoirien mejä- kokeessa, jonka tuomaroi Jarmo Nummijärvi. Jälleen hurahti koko päivä koiramaisissa merkeissä ja kotiin ajeli väsynyt ja onnellisen tyytyväinen parivaljakko. Minnille tulokseksi AVO2, tuomittiin yksi hukka, kun jatkoi ekalta kulmalta suoraan. Muuten olen todella tyytyväinen Minnin työskentelyyn, tarkkaa menoa ja vauhtia jälleen riitti. Mukava päivä!

Reetta

Ilo pääsi lauantaina mölleilemään Metsämäen raviradalle, jossa Kääpiökoirayhdistys järjesti epäviralliset tokokisat.

Pidettiin pikkuisen kanssa huisin hauskaa ja liikkeet onnistuivat mukavasti. Mölli- luokassa sai palkata liikkeiden välissä, muuten mentiin melkein alo- luokan säännöillä. Paikoillaanolo kesti minuutin ja Ilo pysyi todella napakasti maassa kokoajan, jee! Luoksepäästävyydessä malttoi itsensä, kunnes tuomari koski ja oli sitten aivan pakko lipaista naamaa. Yksilöliikkeissä ei sen kummempaa ihmettelyä eli onnistumisia hain, seuraaminen oli kyllä vähän löysää. Kontakti pysyi koko kisan ajan aivan ihanasti, eikä pikkuista häirinneet koirat eikä tuomari mitenkään. Rauhoittui pötköttelemään jalkoihini, kun mitään ei tapahtunut. Nämä asiat olivat parasta antia ja onnistuminen nosti meidän molempien luottamusta ja vahvisti yhteistyötä.

Tällä asenteella:

Reetta

Oppi, jonka koemme olevan Ilolle tärkein on -käyttäytyminen erilaisissa paikoissa kuin kotonaan ja treenaaminen siellä-. Silloin kun se oli pienempi kävimme pari kertaa viikossa, mutta nyt vuoden vaihteen jälkeen olemme käyneet välillä vain kerran viikossa. Eli siis missä ihmiset, vilinä ja kamala möly - siellä treenaa Ilo! Ilo on kestänyt häiriöt mahtavasti alusta asti ja labbiksenhan nyt ei kuulu jännittää _yhtään mitään_ eli ajatus, että Ilo jännittäisi ei ole edes käynyt mielessä. Rautatieasema, Lentokenttä, mätsärit, Hansakortteli + muut kauppakeskukset mihin saa ottaa koiran, Eläinkaupat, kävelykatu, parkkihallit yms. on tullut koluttua läpi. Ilo osaa jo homman eli kun se saapuu perille niin alkaa mieletön hännän vispaaminen autossa "valmiina hommiin" :) Tuosta on ollut itselle paljon hyötyä harjoittelun kannalta; oppii organisoimaan treenejä häiriöiden mukaan ja saa näin kätevästi vaihtelua Ilolle. Tokokokeessa häiriö on keskustaolosuhteisiin nähden todella pieni eli kätevää kun koira kestää paljon enemmän, mitä kokeissa joutuu kestämään -> koira pystyy keskittymään kokeessa täysillä liikkeisiin. Ilossa on tosi kivaa se, ettei se väsy niistä häiriöistä -> jaksaisi harjoitella loputtomiin (?) asioita ja aina yhtä innolla. Ilon myötä on tullut vasta kunnolla opittua miten tärkeä ominaisuus hermorakenne koirassa on. Ilolla on mielestämme hyvät hermot, pakko myöntää näin julkisesti, että meidän koiristamme ylivoimaisesti parhaat ja erityisesti tukalissa tilanteissa se sitten näkyy. Voi, kun sen kanssa on niin kiva harrastaa! :)